Auto Training Stories

Kotimaassa on ProDiags koulutus- ja opetustoiminnassa käynyt monelle tutuksi, mutta kehittäjiensä ja tuottajiensa vientiponnistelujen ansiosta oppimisympäristö on saavuttanut jalansijaa ja käyttäjiensä arvostusta myös ulkomailla. Erään ProDiagsista innostuneen käyttäjän löysimme Irlannista.

 

Toiminta käynnistyi vuonna 1997

Ryans Automotive Ltd on vuonna 1997 perustettu arvostettu autoalan jälkimarkkinointipalvelujen moniosaaja. Yhtiöllä on oma monimerkki-ajoneuvokorjaamo, diagnostiikkavälineiden ja – tarvikkeiden myynti ja tiettyjen komponenttien, kuten moottorinohjaukseen liittyvien osien jälleenmyyntiä.
Lisäksi Ryans Automotive tarjoaa koulutuksia sekä teknistä neuvontaa asiakaskorjaamoilleen, jotka ovat hankkineet autojen ylläpitoon vaadittavat laitteet, erikoistyökalut ja esimerkiksi moottorinohjausjärjestelmään liittyvät komponentit heiltä.
Ryans Automotiven takana on Seamus Ryan, joka aloitti työuransa Ford-mekaanikkona vuonna 1989. Kahdeksan vuotta myöhemmin Seamus Ryan perusti oman autokorjaamon, joka käynnisti toimintansa perheen talon pihapiirissä. Kaksi vuotta myöhemmin, vuonna 1999 Seamus Ryanin veli Brendan liittyi mukaan firman toimintaan.

 

Merkittävä muutos 2000

Vuonna 2000 toiminnassa tapahtui merkittävä muutos, kun Ryansin uusi korjaamo- ja toimistorakennus valmistui. Maantieteellinen sijainti on Enniscorthy, joka on kaupunki Wexfordin kreivikunnan pohjoisosassa noin 130 km pääkaupunki Dublinista etelään.
Vuonna 2001 käynnistettiin ammattimainen diagnostiikkakeskus. Diagnostiikkalaitteiden myynti ja jakelu aloitettiin vuonna 2007, kun oli riittävästi saatu omalla käytöllä ja oppimisella hankittua kokemusta.
Seamus Ryanin mukaan Ryans Automotiven johtavana ajatuksena on alusta alkaen ollut toiminnan jatkuva kehittäminen sekä vastaaminen ajan ja ajoneuvotekniikan asettamiin haasteisiin. Omaa osaamista on pidetty aktiivisesti yllä ja investoitu määrätietoisesti yritystoiminnan kestävään ylläpitoon. Eikä laadukasta asiakaspalvelua ole sitäkään unohdettu.
Tätä nykyä oman korjaamon osuus yrityksen liikevaihdosta on luokkaa 30-40 %, lopun liikevaihdosta muodostuessa laitteiden, työkalujen, osien ja palvelutoimintojen myynnistä. Koulutustoimintaa ollaan laajentamassa, ja paraikaa onkin käynnissä sopivan henkilön haku koulutussektorille.

Seamus Ryan, Ryans Automotive Ltd.

ProDiags apuna Irlannissakin

ProDiagsiin Seamus Ryan tutustui verkon välityksellä. Jo aikaisemmin kanssakäyntiä oli aloiteltu hieman muissa merkeissä, mutta kunnolla vauhtiin päästiin Seamus Ryanin tykästyttyä ProDiagsin kehittämään sähköturvallisuuskoulutukseen ja sen opintomateriaaliin.
Seamus halusi tutustua suomalaiseen SFS6002-konseptiin – jollaista Irlannissa ei ainakaan vielä ole – ilmoittautui ProDiagsin järjestämään asianomaiseen koulutukseen. Vastaanottavaisena hän saapuikin kurssille lokakuussa 2017.
Seamus Ryanin mukaan myös Irlannissa tarvittaisiin samankaltainen mekaanikoiden korkeajännitteisten sähkö- ja hybridiajoneuvojen peruskoulutus kuten Suomessa vaaditaan. Kaikesta päätellen hän ollut omalla panoksellaan vaikuttamassa siihen, että Irlantiin saataisiin vastaavanlainen sähkötyöturvallisuuden peruskoulutus ajoneuvomekaanikoille. Sen jälkeen on helpompi mennä automallikohtaisiin koulutuksiin, kun tietää perusasiat ja osaa terveellä tavalla kunnioittaa korkeisiin sähköjännitteisiin liittyviä potentiaalisia vaaroja.
Seamus arvioi, että Irlannin sähkötyöturvallisuuden loppukokeen arviointi tulisi olla samankaltainen kuin suomalaisessa SFS6002-standardissa on toteutettu. Absoluuttisen tarkasti aivan kaikkea ei tarvitse tietää, mutta riittävää osaamista osoittaen.

Oman monimerkkikorjaamon lisäksi Ryans Automotive toimittaa diagnoosilaitteita ja jakelee moottorinohjauksen varaosia muille korjaamotoimijoille.

ProDiags-jälleenmyyntiä

Ryans Automotive jälleenmyy ProDiags-moduuleja omassa verkkokaupassaan. He myös käyttävät niitä omien, perinteisten koulutustensa ohessa ja täydennyksenä.
Seamus kertoo, että ProDiagsista pidetään, sillä koulutettavat ovat kokeneet sen olevan sopiva yhdistelmä teoriaa ja käytäntöä. Tosin ProDiags, kuten muutkin kestävät oppimisalustat, vaatii opiskelijaltaan sitoutumista, jotta tulokset olisivat halutun kaltaisia, hän jatkaa.
ProDiagsin hallinto-osaa, toisin sanoen kouluttajalle tarkoitettuja opetuksen hallintatoimintoja, Seamus Ryan pitää kaikin puolin joustavana verkkoympäristönä. Tälle onkin tarvetta toimijalle, joka aktiivisesti järjestää koulutuksia muille autoalan ammattilaisille.
Lisäksi useissa koulutuksissa, kuten sähkökurssi 1:llä (Level 1), kurssin päätteeksi pidetään koe. Tämä on kuuleman mukaan otettu hyväksyvin ja avoimin mielin vastaan.

Ryans Automotive Ltd. Enniscorthy, Co. Wexford, Irlanti

 

 

 

 

 

Share this article

Other Stories