Prodiagsin historia

Yhden opettajan tarpeesta kansainväliseksi pioneeriksi

Mistä kaikki alkoi

Vuonna 1991, veljekset Matti & Heikki Vatanen perustivat Prodiagsin Kajaanissa. Yritys oli silloin nimeltään HMV-Systems Oy.

Yrityksen idea kumpusi Matin työskennellessä opettajana ammattikoululla ja oli uuden opetusmateriaalin tarpeessa, tarvetta olisi ollut autolle missä olisi ollut Bosch Mono-Jetronic ruiskutusjärjestelmä, esim mk2 VW Golf. Tällaisen ostoon ei kuitenkaan löytynyt rahoitusta koulun budjetista, joten Matti alkoi tekemään animaatiota järjestelmän toiminnasta. Tämä ei loppunut Mono-Jetroniciin, ja kun muutkin opettajat halusivat Matin materiaalia käyttöönsä, hän ja Heikki keksi idean myydä tätä opettajille ympäri Suomea.

Vuonna 1992, ensimmäinen koulutusmateriaali oli täysin valmis. Koska tämä oli ennen internetin läpimurtoa, puhuttiin nyt levykkeistä (jota tunnetaan myös “korppuna”) ja myöhemmin CD-levyistä.

Vuonna 1994, veljekset osallistuivat Frankfurtin Automechanika-messuihin, ja saivat erittäin positiivista palautetta muilta osallistujilta – mutta kansainvälinen autoala ei ollut vielä valmis sähköisen opiskelun laajaan käyttöönottoon, mm. johtuen rahoituksen puutteesta. Samana vuonna HMV-Systems kehitti myös koulutusmateriaalia yhdessä Citroënin maahantuojan kanssa merkin hydraulisesta jousituksesta. Myöhemmin tämä materiaali otettiin käyttöön ranskalaisissa kouluissa, ja HMV-Systemsista tuli ensimmäinen ulkomaalainen sisällöntuottaja kenen materiaali hyväksyttiin koulutuskäyttöön Ranskassa.

HMV-Systems alkoi myös tarjota koulutuspalveluja ja kehittämään omia PC-pohjaisia mittalaitteita, esimerkiksi oskilliskooppeja. Yksi asia mistä olemme ylpeitä on 7-kanavainen oskilliskooppimme, joka mullisti vianhakukoulutusta.

 

Edelläkävijäksi tuleminen

Vuonna 2000, yritys alkoi etsiä tapaa siirtää materiaaliaan verkkoon. Koska ei löytynyt valmista ratkaisua mikä vastasi veljesten visioon, nämä päättivät kehittää oman eLearning-alustansa ja siten heistä tuli edelläkävijöitä autoalan verkkokoulutuksessa.

Vuonna 2001, verkkokoulutusympäristömme ensimmäinen versio otettiin tuotantokäyttöön.

Vuonna 2004, kuului lähtölaukaus projektille Audin ja Volkswagenin Suomen maahantuojan kanssa, missä verkkokoulutuksesta tuli osa heidän jälkimarkkinointi-henkilökunnan koulutusta.

Vuonna 2007, toiminta levisi etelään johtuen korkeasta kysynnästä Balitassa, ja tytäryhtiö HMV-Systems Baltic Oü perustettiin Viroon yhdessä autoalan koulutusinnovaattori Virgo Tiitsun kanssa. HMV-Systems Oy ja HMV-Systems Baltic Oü ovat edelleen käytössä aputoiminiminä Suomessa ja Baltiassa, ja Suomessa HMV-Systems tarjoaa myös HotLine-palvelua, mikä on tukilinja korjaamoille mistä voivat kysyä apua ja vinkkejä hankalissa ongelmatapauksissa.

Vuonna 2012, toimme markkinoille ensimmäinen sähköturvallisuuskoulutuksemme, ja siitä tuli erittäin suosittu. Siitä lähtien olemme tarjonneet sähköturvallisuuskoulutusta autoalalle, ja teemme myös yhteistyötä Autoalan Keskusliiton (AKL) kanssa koskien sähköturvallisuus-standardia SFS 6002.

 

Missä olemme tänään

Vuonna 2016, HMV-Systems muutti nimensä Prodiags Oy:ksi (Prodiags Ltd). Nimenvaihdos oli osa kansainvälisen itse-opiskelijamarkkinan valloitusta verkkokoulutuksella. Samana vuonna avattiin myös verkkokauppa itseopiskelijoille.

Vuonna 2020, kun pandemia iski koko maailmaan, Prodiagsista tuli erittäin tärkeä työkalu monelle koululle, sillä iso osa maailmaa joutui etäopetukseen Koronan pakottamana. Vaikka Prodiags oli ollut useimmissa kouluissa käytössä jo aiemmin, siitä tuli nyt pääasiallinen työkalu monelle opettajalle.

Prodiags tarjoaa vielä tänäkin päivänä korkealaatuista koulutusmateriaalia autoalalle, mitä käytetään sekä itseopiskelumateriaalina oppimisnälkäisten mekaanikkojen toimesta että myös kouluissa ja korjaamoilla ympäri maailmaa. Olemme myös lajentaneet myyntikumppaniverkostoamme monessa maassa.

Pyrimme edelleen johtamaan autoalan koulutuksen kehitystä, ja uskomme vahvasti verkkokoulutukseen osana alan ammattilaisten koulutusta. Tulevaisuudessa odottamme innolla että saamme lisätä uusia tärkeitä tapahtumia tähän listaan.

 

<< Palaa yhteystietoihin